Teimme muistoja Granadassa
Tasan kaksi kuukautta sitten me olimme juuri saapuneet Granadaan, ilta viileni ihanasti ja aurinko kultasi Alhambran linnan. Nyt se, että ylipäätään elimme ulkomaailmassa ja matkasimme vapaina kuulostaa hämmentävän kaukaiselta. Rajojen aukeamista ja parannuskeinojen löytämistä odotellessa tässä on matkakertomus tuosta kaupungista, jolla on vanha sielu ja ketterä mieli.
Tämä ei ollut ensimmäinen matkani Granadaan, olen pysähtänyt siellä mennen tullen aikaisemminkin, ja kerran piipahtanut Alhambran porteillakin, mutta en ole koskaan aikaisemmin ihastunut kaupunkiin. Se voi osittain johtua siitä, että olen aina a) käynyt siellä talvella, b) saapunut modernimman ja rumemman kaupunginosan kautta ja c) juuri ennen pimeää. Päivän epäviehättävän hetki, jolloin valo on kadonnut mutta ei ole vielä pimeää, ei ole eduksi yhdellekään kaupungille.
Nyt, kun olen ehtinyt kulkea katuja rauhassa, sokkona ilman suunnitelmia, antanut auringon laskea ja nousta – luulen, että vihdoin ymmärrän lauluja, joissa Granadaa ylistetään. Federico García Lorca kuvaili synnyinkaupunkiaan unelmille sopivaksi, sillä sen jokainen osa on jotakin sanoinkuvailematonta. Runsaasti levytetyn Granada-kappaleen englanninkielisessä versiossa puolestaan pohditaan kuinka kiehtovan tarinan kaupunki kertoisi, jos voisi. Melkoinen historia granaattiomenan mukaan nimetyllä kaupungilla onkin: 1200-luvulta 1500-luvun taitteeseen asti Granada oli myös Pyreneiden niemimaalla sijainneen islamilaisen valtakunnan pääkaupunki.
Meille Granada oli tällä kertaa kahden päivän pysähdyspaikka menomatkalla Cádiziin, myös paluumatkalla vietimme ihanan illan kaupungissa. Koska kummallakaan ei asu ystäviä siellä, halusimme vain rennosti yöpyä vanhassa kaupungissa, fiilistellä maurihistoriaa ja vertailla andalusialaista tapastarjontaa. Lisäksi olin laittanut toivelistalle saada terassinäkymät Alhambraan (vierailu linnakkeessa itsessään ei tällä kertaa kiinnostanut).
Vietimme suurimman osan ajasta Albayzínin alueella: Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva kaupunginosa on mauriaikojen perintöä, ja sen kukkulalle nousevat kadut ovat paikoin niin kapeat, ettei niille ole autoilla asiaa. Tämä kannattaa muuten huomioida, jos käytät taksia Albayzínin alueella, sillä vain kapeat autot pystyvät ajamaan siellä. Mukulakaduilla huristelee paljon vespoja, vanhojen kivimuurien yli kurkistavat appelsiinipuiden latvat ja pienet luostarit sijaitsevat kylki kyljessä ikivanhojen kivitalojen katveessa. Monet rakennuksista on vanhaa kunnioittaen kunnostettu. Illan tummuessa katulamput luovat kujille utuisen tunnelman. Tämä osa Granadaa on lumoava!
Ja yhtä äkkiä vanhat maurilaiskujat muuttuvat moderniksi kaupungiksi. Lähes suoraan keskiaikaisilta, autottomilta kaduilta voi laskeutua maisemaa halkovan Gran Vían liikenneruuhkaan ja kauppojen laitaan. Toisella puolen katua sijaitsee Granadan komea katedraali ja aivan erinomainen kiintopiste kaupunkiin autolla saapuvalle – Parking San Agustín eli autohalli, johon saat kätevästi ja turvallisesti pysäköityä ongelmaksi muuttuneen autosi. Navigaattoria varten tarvitset jo lähtöpisteessä jonkin osoitteen, johon autolla on Granadassa mahdollista saapua: jos valittu määränpää sijaitsee alueella, johon voi ajaa vain asukasluvalla tai tarpeeksi kapealla autolla, navigaattori ilmoittaa, ettei kohdetta ole olemassa. Kulinaristeille tiedoksi: toisella puolen parkkitaloa sijaitsee San Agustínin kauppahalli, jossa kannattaa myös vierailla.
Granadan tunnetuimmat tapasravintolat näyttävät vaatimattomilta, kuten Espanjassa yleensäkin, mutta ulkoasun ei pidä antaa hämätä. Vanhin ja originellein niistä lienee vuonna 1836 avattu La Trastienda, jossa perinteitä vaalitaan huolella. La Trastienda sijaitsee Plaza de Cuchilleros -aukiolla. Oivallinen lista 14:stä tapasbaarista löytyy täältä.
Päädyimme itse illallisella vuodesta 1959 asti palvelleeseen, niin ikään tapaksistaan tunnettuun ravintola Leóniin (Calle Pan 1). Viereisessä pöydässä paikallisten, keski-ikäisten miesten porukka skoolasi kerta toisensa jälkeen kolesterolille ja vielä vältetyille sydänkohtauksille naurunremahdusten kera. Teki mieli tehdä samoin kun pöytään kannettiin vati uppopaistettuja munakoison viipaleita ja sokeriruokohunajaa. Mutta ah, ne olivat niin hyviä! Viisikuinen vauvamme heräsi kaksi kertaa ruokailemaan, mutta meillä oli hauskaa kahdestaankin – salakuuntelimme paikallisten keskusteluita nurkkapöydästämme, nauroimme kuten entisaikoina jolloin pitkät ravintolaillat olivat enemmän sääntö kuin poikkeus ja löimme vetoa seuraako kännykkäänsä uppoutunut tarjoilija futismatsia vai onko hänellä ryppyjä rakkaudessa. Oikea syy ei koskaan selvinnyt, sillä hän oli herpaantumisestaan niin sydämellisesti pahoillaan, että emme kehdanneet kysyä. Viisi erilaista vatia myöhemmin ja parikymppiä köyhempinä hoipuimme rattaiden kanssa Plaza Nuevalle ja kuljimme hitaasti ja nautiskellen Darro-jokea (sellainen pieni puropahanen komeiden siltojen ja korkeiden muurien reunustamana) seuraten takaisin majapaikkaamme.
Kävellessämme yöpuulle käyneen kaupungin joen laitaa aika tuntui käsitykseltä, jota ei tarvita. Ahtailla pikkukujilla vieri vieressä nököttävät asuintalot, nykyisille asukkailleen liian matalat oviaukot, tuhansista askelista kuluneet kivetykset ja vanhat sillat lienevät olleen samanlaiset vuosisatoja, ja taian rikkoivat vain hetket, jolloin liimauduimme muiden kulkijoiden tavoin seiniä vasten päästäksemme pikkubussin tai autoilijan ohitsemme.
Plaza Nuevalta Darron laitaa kulkeva linja C34 vie ylös kukkulalle, lähelle San Nicolásin näköala-aukiota (Plaza Mirador de San Nicolás). Tuolla näköalapaikalla Alhambraa ihasteli Bill Clinton joitakin vuosia sitten, ja sen jälkeen paikasta tuli erittäin suosittu amerikkalaisturistien keskuudessa. Henkilökohtaisesti en ihastunut paikan festivaalimeiningistä ja sadoista tungeksivista turisteista, mutta viereisen moskeijan (Mezquita Mayor de Granada) puutarha oli rauhoittumisen arvoinen paikka, ja sieltä myös Alhambran kuvasi loistavasti.
Nuorempana minulla oli tapana matkustaa täysin ilman suunnitelmia. Parhailla matkoillani olen kantanut kaikki tavarani pienessä repussa, ottanut lennon Odessaan ja kahta viikkoa myöhemmin napannut Krimiltä junan Moskovan kautta kotiin tai lentänyt Singaporesta Balille ja ajellut vespalla käsin piirretyn kartan kera pitkin poikin pientä saarta ja pysähtynyt sinne, minne huvittaa. Olen joskus poikennut junalla Ljubljanaan vain aamiaiselle ja poistunut sen jälkeen maasta, koska minulle loma on kauneimmillaan silloin, kun olen täysin vapaa. Miehelleni, insinöörille, paras matka on sellainen, jossa kartta on valmiiksi piirretty ja kohteet (mieluiten sotahistoriaan liittyvät) valittu etukäteen.
Yhdessä olemme kuitenkin toimiva tiimi, jossa molemmat antavat vähän periksi: minä teen varauksia ja suostun käymään kohtuullisessa määrässä sotahistoriallisia maamerkkejä. Mies puolestaan ei nipota siitä, jos luovin lennosta uudet kuviot, kun olemme poikenneet suunnitelmasta. Matkoilla hän vastaa siitä, ettemme unohda syödä, auto pysyy kunnossa ja ehdimme kutakuinkin aikataulussa sinne, minne olemme menossa. Minun vahvuuteni on olla eksymättä (paitsi silloin kun haluan) ja muistaa jokainen yksityiskohta ja myös esimerkiksi varausnumerot ulkoa. Olen myös reissussa yleensä koko ajan ärsyttävän hyvällä tuulella.
Boheemista maineesta huolimatta Granadaan ei kannata lähteä aivan fiilispohjalta: Granada on pienempi kaupunki kuin Helsinki sekä kooltaan että väkiluvultaan, mutta etenkin Albayzínin alueella riittää väkeä arki-iltaisinkin. Viikonloppuisin monet majoituspaikat ovat aivan täyteen buukattuja myös keskellä talvea, ja esimerkiksi Alhambran linnakkeeseen kannattaa varata vierailu reilusti etukäteen.
Monille paras asia matkan suunnittelussa on matkakirjojen ja erilaisten vinkkien lukeminen, vierailukohteiden etsiminen, ehkä jopa ruokapaikkojen ja kahviloiden kartoittaminen etukäteen. Ja kyllä, Granadaan kannattaa lähteä juuri sillä asenteella. Esimerkiksi täältä löydät parin päivän reissulle vinkit yleisimmistä nähtävyyksistä ja vierailukohteista. Itse suosittelen Albayzìnin ja Sacramonten kaduilla ja kujilla risteilemistä sekä teteríoissa istuskelemista. Ensi kerraksi jätin omalle listalleni Al Ándaluzin hammamin ja pääkatedraalin.
En yleensä jaa majoittumisvinkkejä, sillä maailma on viehättäviä yöpymispaikkoja täynnä. Mutta Granadassa kohdallemme osui sellainen helmi, että sitä en malta olla kertomatta siitä. Ankeasta nimestään huolimatta Apartamentos Turísticos Alhambra täytti kaikki toiveemme: se sijaitsi vanhassa kaupungissa, ja oli itse asiassa itsekin yksi nähtävyyksistä huiman näköalansa ja vanhojen kallioon hakattujen perustustensa vuoksi. Sen aulassa solisi suihkulähde, ja tunnelma toi mieleeni moskeijoiden rauhan. Vanhoihin perustuksiin on erittäin onnistuneesti yhdistetty puuta, lasia ja terästä. Lisäksi huoneisto oli viihtyisä (kaikki huoneet ovat kuulemma hieman erilaisia), siisti ja toimiva, pieni tupakeittiö oli juuri sopivasti varustettu ja herranjestas, suihkukin toimi moitteetta. Vauvansänky toimitettiin paikalle maksutta, ja teetarvikkeet sekä vettä löytyi valmiiksi.
Lastenrattaiden kanssa en voi hotellia suositella (enkä oikeastaan koko Albayzínin kaupunginosaa), jos ei ole innostusta ottaa reissua kuntoilun kannalta. Myönnetään, että kärryihin pakkasi kivasti puolet tavaroistamme, tuttipullot ja tuttelit, sandaalit ja viltit, mutta koska hotellimme sijaitsi kukkulalla, jonne on melkein mahdotonta kiemurrella portaita vältellen, eikä myöskään hotellissa ollut hissiä, kannoimme loputtomien kiviportaiden lisäksi koko kuorman rattaineen kaikkineen kolmanteen kerrokseen.
Tämä ei tapahtunut vahingossa: tiesimme, että Albayzín kohoaa korkealle, ja että hotellissa ei ole hissiä eikä lähelle pääse autolla. Soseiden syömistä opettelevan vauvan kanssa kevyesti matkustamisen käsite ei ole olemassa oleva asia. Ja koska kyseessä on helmikuu (päivisin saattaa olla reilusti yli 20 astetta, iltaisin asteet voivat painua lähelle nollaa), kaikkea tarvitsee enemmän mukaan eikä autoon voi Espanjassa jättää koskaan mitään. Matkakengiksi olin valinnut fiksusti lempisaappaani, joissa on kymmenen sentin korko. Jälkikäteen olen naureskellut eniten sille, että minkälaiset neropatit ottavat tieten tahtoen majapaikan huipulta ja puskevat vapaaehtoisesti tavaroidensa ja 20 kilon lastissa olevien rattaiden kanssa kilometrin mukulakatuja ja portaikkoa ylös. Mitään en kuitenkaan kadu, sillä pelkkä näkymä huoneistomme ovelta oli kaiken vaivan arvoinen!
---
Parhaat ja hauskimmat muistot matkalla syntyvät usein eri asioista kuin etukäteen olisi odottanut. Esimerkiksi siitä, kun hikoilee toppatakissa ja saappaissa 20 asteen helteessä laukkukuorman kanssa tai vaihtaa tarinan kadulla ohimennen tavatun kanssakulkijan kanssa. Tai siitä, että 6,5 tunnin suoran moottoritieajon sijaan päättääkin tehdä 16 tunnin road-tripin, pysähtyä Bornoksessa, sitten koukata Rondaan ja sieltä Granadaan illalliselle.
Kun paluumatkalla illallisen jälkeen tarvoimme jälleen Granadan tummassa yössä ja ihan hivenen eksyksissä (sovimme, että mitään karttoja ei katsota) pitkin Plaza Largalta nousevia erittäin epätasaisia mukulakatuja, kannoimme rattaita ja nukkuvaa lasta, tuli mieleen, että olisihan tämänkin voinut tehdä helpommin. Ja kun aamuyöstä olimme ajaneet loputkin yli 300 kilometriä takaisin kotiin Torreviejaan, pohdin jo vakavasti oliko illallinen ja uusi kierros Granadassa todella tarpeen.
Mutta teemme todennäköisesti näin taas seuraavallakin reissulla, sillä kuka kaipaa helppoja ratkaisuja, kun voi tehdä varmoja muistoja.
---
Blogin kuvat: Linda Lappalainen, jos ei ole toisin mainuttu. Tekijänoikeuslain mukaan kuviani ei saa kopioida tai julkaista ilman lupaani.
 |
| Mimosankukat kukkivat kaksi kuukautta sitten maurikortteleistaan tunnetussa Albayzínissa Granadassa. |
Tämä ei ollut ensimmäinen matkani Granadaan, olen pysähtänyt siellä mennen tullen aikaisemminkin, ja kerran piipahtanut Alhambran porteillakin, mutta en ole koskaan aikaisemmin ihastunut kaupunkiin. Se voi osittain johtua siitä, että olen aina a) käynyt siellä talvella, b) saapunut modernimman ja rumemman kaupunginosan kautta ja c) juuri ennen pimeää. Päivän epäviehättävän hetki, jolloin valo on kadonnut mutta ei ole vielä pimeää, ei ole eduksi yhdellekään kaupungille.
Nyt, kun olen ehtinyt kulkea katuja rauhassa, sokkona ilman suunnitelmia, antanut auringon laskea ja nousta – luulen, että vihdoin ymmärrän lauluja, joissa Granadaa ylistetään. Federico García Lorca kuvaili synnyinkaupunkiaan unelmille sopivaksi, sillä sen jokainen osa on jotakin sanoinkuvailematonta. Runsaasti levytetyn Granada-kappaleen englanninkielisessä versiossa puolestaan pohditaan kuinka kiehtovan tarinan kaupunki kertoisi, jos voisi. Melkoinen historia granaattiomenan mukaan nimetyllä kaupungilla onkin: 1200-luvulta 1500-luvun taitteeseen asti Granada oli myös Pyreneiden niemimaalla sijainneen islamilaisen valtakunnan pääkaupunki.
Meille Granada oli tällä kertaa kahden päivän pysähdyspaikka menomatkalla Cádiziin, myös paluumatkalla vietimme ihanan illan kaupungissa. Koska kummallakaan ei asu ystäviä siellä, halusimme vain rennosti yöpyä vanhassa kaupungissa, fiilistellä maurihistoriaa ja vertailla andalusialaista tapastarjontaa. Lisäksi olin laittanut toivelistalle saada terassinäkymät Alhambraan (vierailu linnakkeessa itsessään ei tällä kertaa kiinnostanut).
Vietimme suurimman osan ajasta Albayzínin alueella: Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva kaupunginosa on mauriaikojen perintöä, ja sen kukkulalle nousevat kadut ovat paikoin niin kapeat, ettei niille ole autoilla asiaa. Tämä kannattaa muuten huomioida, jos käytät taksia Albayzínin alueella, sillä vain kapeat autot pystyvät ajamaan siellä. Mukulakaduilla huristelee paljon vespoja, vanhojen kivimuurien yli kurkistavat appelsiinipuiden latvat ja pienet luostarit sijaitsevat kylki kyljessä ikivanhojen kivitalojen katveessa. Monet rakennuksista on vanhaa kunnioittaen kunnostettu. Illan tummuessa katulamput luovat kujille utuisen tunnelman. Tämä osa Granadaa on lumoava!
Ja yhtä äkkiä vanhat maurilaiskujat muuttuvat moderniksi kaupungiksi. Lähes suoraan keskiaikaisilta, autottomilta kaduilta voi laskeutua maisemaa halkovan Gran Vían liikenneruuhkaan ja kauppojen laitaan. Toisella puolen katua sijaitsee Granadan komea katedraali ja aivan erinomainen kiintopiste kaupunkiin autolla saapuvalle – Parking San Agustín eli autohalli, johon saat kätevästi ja turvallisesti pysäköityä ongelmaksi muuttuneen autosi. Navigaattoria varten tarvitset jo lähtöpisteessä jonkin osoitteen, johon autolla on Granadassa mahdollista saapua: jos valittu määränpää sijaitsee alueella, johon voi ajaa vain asukasluvalla tai tarpeeksi kapealla autolla, navigaattori ilmoittaa, ettei kohdetta ole olemassa. Kulinaristeille tiedoksi: toisella puolen parkkitaloa sijaitsee San Agustínin kauppahalli, jossa kannattaa myös vierailla.
 |
| Granadan kaduilla. León-ravintolassa söimme muun muassa friteerattuja pikkukaloja, kroketteja aliolitahnalla ja paistettuja munakoison viipaleita sokeriruokohunajan kera. Alhambran kuvasin illalla Mezquita Mayor de Granadan puutarhasta. |
Granadan tunnetuimmat tapasravintolat näyttävät vaatimattomilta, kuten Espanjassa yleensäkin, mutta ulkoasun ei pidä antaa hämätä. Vanhin ja originellein niistä lienee vuonna 1836 avattu La Trastienda, jossa perinteitä vaalitaan huolella. La Trastienda sijaitsee Plaza de Cuchilleros -aukiolla. Oivallinen lista 14:stä tapasbaarista löytyy täältä.
Päädyimme itse illallisella vuodesta 1959 asti palvelleeseen, niin ikään tapaksistaan tunnettuun ravintola Leóniin (Calle Pan 1). Viereisessä pöydässä paikallisten, keski-ikäisten miesten porukka skoolasi kerta toisensa jälkeen kolesterolille ja vielä vältetyille sydänkohtauksille naurunremahdusten kera. Teki mieli tehdä samoin kun pöytään kannettiin vati uppopaistettuja munakoison viipaleita ja sokeriruokohunajaa. Mutta ah, ne olivat niin hyviä! Viisikuinen vauvamme heräsi kaksi kertaa ruokailemaan, mutta meillä oli hauskaa kahdestaankin – salakuuntelimme paikallisten keskusteluita nurkkapöydästämme, nauroimme kuten entisaikoina jolloin pitkät ravintolaillat olivat enemmän sääntö kuin poikkeus ja löimme vetoa seuraako kännykkäänsä uppoutunut tarjoilija futismatsia vai onko hänellä ryppyjä rakkaudessa. Oikea syy ei koskaan selvinnyt, sillä hän oli herpaantumisestaan niin sydämellisesti pahoillaan, että emme kehdanneet kysyä. Viisi erilaista vatia myöhemmin ja parikymppiä köyhempinä hoipuimme rattaiden kanssa Plaza Nuevalle ja kuljimme hitaasti ja nautiskellen Darro-jokea (sellainen pieni puropahanen komeiden siltojen ja korkeiden muurien reunustamana) seuraten takaisin majapaikkaamme.
Kävellessämme yöpuulle käyneen kaupungin joen laitaa aika tuntui käsitykseltä, jota ei tarvita. Ahtailla pikkukujilla vieri vieressä nököttävät asuintalot, nykyisille asukkailleen liian matalat oviaukot, tuhansista askelista kuluneet kivetykset ja vanhat sillat lienevät olleen samanlaiset vuosisatoja, ja taian rikkoivat vain hetket, jolloin liimauduimme muiden kulkijoiden tavoin seiniä vasten päästäksemme pikkubussin tai autoilijan ohitsemme.
Plaza Nuevalta Darron laitaa kulkeva linja C34 vie ylös kukkulalle, lähelle San Nicolásin näköala-aukiota (Plaza Mirador de San Nicolás). Tuolla näköalapaikalla Alhambraa ihasteli Bill Clinton joitakin vuosia sitten, ja sen jälkeen paikasta tuli erittäin suosittu amerikkalaisturistien keskuudessa. Henkilökohtaisesti en ihastunut paikan festivaalimeiningistä ja sadoista tungeksivista turisteista, mutta viereisen moskeijan (Mezquita Mayor de Granada) puutarha oli rauhoittumisen arvoinen paikka, ja sieltä myös Alhambran kuvasi loistavasti.
 |
| Granadan ylpeys, maurilaislinnake Alhambra, ja minä viisikuisen kultani kanssa. Lempeän lämpimät helmikuiset iltamaisemat hotellimme terassilta olivat huimat, ja saimme nauttia niistä aivan yksityisesti. |
Nuorempana minulla oli tapana matkustaa täysin ilman suunnitelmia. Parhailla matkoillani olen kantanut kaikki tavarani pienessä repussa, ottanut lennon Odessaan ja kahta viikkoa myöhemmin napannut Krimiltä junan Moskovan kautta kotiin tai lentänyt Singaporesta Balille ja ajellut vespalla käsin piirretyn kartan kera pitkin poikin pientä saarta ja pysähtynyt sinne, minne huvittaa. Olen joskus poikennut junalla Ljubljanaan vain aamiaiselle ja poistunut sen jälkeen maasta, koska minulle loma on kauneimmillaan silloin, kun olen täysin vapaa. Miehelleni, insinöörille, paras matka on sellainen, jossa kartta on valmiiksi piirretty ja kohteet (mieluiten sotahistoriaan liittyvät) valittu etukäteen.
Yhdessä olemme kuitenkin toimiva tiimi, jossa molemmat antavat vähän periksi: minä teen varauksia ja suostun käymään kohtuullisessa määrässä sotahistoriallisia maamerkkejä. Mies puolestaan ei nipota siitä, jos luovin lennosta uudet kuviot, kun olemme poikenneet suunnitelmasta. Matkoilla hän vastaa siitä, ettemme unohda syödä, auto pysyy kunnossa ja ehdimme kutakuinkin aikataulussa sinne, minne olemme menossa. Minun vahvuuteni on olla eksymättä (paitsi silloin kun haluan) ja muistaa jokainen yksityiskohta ja myös esimerkiksi varausnumerot ulkoa. Olen myös reissussa yleensä koko ajan ärsyttävän hyvällä tuulella.
Boheemista maineesta huolimatta Granadaan ei kannata lähteä aivan fiilispohjalta: Granada on pienempi kaupunki kuin Helsinki sekä kooltaan että väkiluvultaan, mutta etenkin Albayzínin alueella riittää väkeä arki-iltaisinkin. Viikonloppuisin monet majoituspaikat ovat aivan täyteen buukattuja myös keskellä talvea, ja esimerkiksi Alhambran linnakkeeseen kannattaa varata vierailu reilusti etukäteen.
Monille paras asia matkan suunnittelussa on matkakirjojen ja erilaisten vinkkien lukeminen, vierailukohteiden etsiminen, ehkä jopa ruokapaikkojen ja kahviloiden kartoittaminen etukäteen. Ja kyllä, Granadaan kannattaa lähteä juuri sillä asenteella. Esimerkiksi täältä löydät parin päivän reissulle vinkit yleisimmistä nähtävyyksistä ja vierailukohteista. Itse suosittelen Albayzìnin ja Sacramonten kaduilla ja kujilla risteilemistä sekä teteríoissa istuskelemista. Ensi kerraksi jätin omalle listalleni Al Ándaluzin hammamin ja pääkatedraalin.
 |
| Joskus harvoin hotelli tekee vaikutuksen. Pelkkä luksus tai sen puute eivät merkitse minulle mitään, vaan majoituspaikan luonne ratkaisee. Apartamentos Turísticos Alhambrasta pidin valtavasti – jopa siivooja, jonka kanssa jäin juttusille, oli ihastuttava persoona käheällä äänellä kertomine tarinoineen. |
En yleensä jaa majoittumisvinkkejä, sillä maailma on viehättäviä yöpymispaikkoja täynnä. Mutta Granadassa kohdallemme osui sellainen helmi, että sitä en malta olla kertomatta siitä. Ankeasta nimestään huolimatta Apartamentos Turísticos Alhambra täytti kaikki toiveemme: se sijaitsi vanhassa kaupungissa, ja oli itse asiassa itsekin yksi nähtävyyksistä huiman näköalansa ja vanhojen kallioon hakattujen perustustensa vuoksi. Sen aulassa solisi suihkulähde, ja tunnelma toi mieleeni moskeijoiden rauhan. Vanhoihin perustuksiin on erittäin onnistuneesti yhdistetty puuta, lasia ja terästä. Lisäksi huoneisto oli viihtyisä (kaikki huoneet ovat kuulemma hieman erilaisia), siisti ja toimiva, pieni tupakeittiö oli juuri sopivasti varustettu ja herranjestas, suihkukin toimi moitteetta. Vauvansänky toimitettiin paikalle maksutta, ja teetarvikkeet sekä vettä löytyi valmiiksi.
Lastenrattaiden kanssa en voi hotellia suositella (enkä oikeastaan koko Albayzínin kaupunginosaa), jos ei ole innostusta ottaa reissua kuntoilun kannalta. Myönnetään, että kärryihin pakkasi kivasti puolet tavaroistamme, tuttipullot ja tuttelit, sandaalit ja viltit, mutta koska hotellimme sijaitsi kukkulalla, jonne on melkein mahdotonta kiemurrella portaita vältellen, eikä myöskään hotellissa ollut hissiä, kannoimme loputtomien kiviportaiden lisäksi koko kuorman rattaineen kaikkineen kolmanteen kerrokseen.
Tämä ei tapahtunut vahingossa: tiesimme, että Albayzín kohoaa korkealle, ja että hotellissa ei ole hissiä eikä lähelle pääse autolla. Soseiden syömistä opettelevan vauvan kanssa kevyesti matkustamisen käsite ei ole olemassa oleva asia. Ja koska kyseessä on helmikuu (päivisin saattaa olla reilusti yli 20 astetta, iltaisin asteet voivat painua lähelle nollaa), kaikkea tarvitsee enemmän mukaan eikä autoon voi Espanjassa jättää koskaan mitään. Matkakengiksi olin valinnut fiksusti lempisaappaani, joissa on kymmenen sentin korko. Jälkikäteen olen naureskellut eniten sille, että minkälaiset neropatit ottavat tieten tahtoen majapaikan huipulta ja puskevat vapaaehtoisesti tavaroidensa ja 20 kilon lastissa olevien rattaiden kanssa kilometrin mukulakatuja ja portaikkoa ylös. Mitään en kuitenkaan kadu, sillä pelkkä näkymä huoneistomme ovelta oli kaiken vaivan arvoinen!
---
Parhaat ja hauskimmat muistot matkalla syntyvät usein eri asioista kuin etukäteen olisi odottanut. Esimerkiksi siitä, kun hikoilee toppatakissa ja saappaissa 20 asteen helteessä laukkukuorman kanssa tai vaihtaa tarinan kadulla ohimennen tavatun kanssakulkijan kanssa. Tai siitä, että 6,5 tunnin suoran moottoritieajon sijaan päättääkin tehdä 16 tunnin road-tripin, pysähtyä Bornoksessa, sitten koukata Rondaan ja sieltä Granadaan illalliselle.
Kun paluumatkalla illallisen jälkeen tarvoimme jälleen Granadan tummassa yössä ja ihan hivenen eksyksissä (sovimme, että mitään karttoja ei katsota) pitkin Plaza Largalta nousevia erittäin epätasaisia mukulakatuja, kannoimme rattaita ja nukkuvaa lasta, tuli mieleen, että olisihan tämänkin voinut tehdä helpommin. Ja kun aamuyöstä olimme ajaneet loputkin yli 300 kilometriä takaisin kotiin Torreviejaan, pohdin jo vakavasti oliko illallinen ja uusi kierros Granadassa todella tarpeen.
Mutta teemme todennäköisesti näin taas seuraavallakin reissulla, sillä kuka kaipaa helppoja ratkaisuja, kun voi tehdä varmoja muistoja.
---
Blogin kuvat: Linda Lappalainen, jos ei ole toisin mainuttu. Tekijänoikeuslain mukaan kuviani ei saa kopioida tai julkaista ilman lupaani.
Kommentit
Lähetä kommentti