Las fallas ja koronavirus - hankala yhtälö?

Kevättalvi on Espanjassa isojen tapahtumien ja liigaotteluiden aikaa. Las Fallas -juhlallisuudet ovat jo alkaneet  Valenciassa, mutta samaan aikaan koronavirus on rantautunut maahan, ja maassa suositellaan poskisuudelmaboikottia.

Fallas-monumenteissa kiteytyy taide, huumori ja yhteiskuntakritiikki. Joitain vuosia sitten todistin itse teosta "L’increible Merkel", joka pilaili Nicolas Sarcozyn ja Angela Merkelin kustannuksella.

Koronavirus leviää Espanjassakin: eilen uutisissa päivitettiin todennettujen tapausten lukumäärä maassa jo yli kahteen sataan. Valencian itsehallintoalueella, jonka piiriin myös kaupungit Alicantesta Torreviejaan kuuluvat, tautia on todettu 30:lla henkilöllä. Yksi on kuollut virukseen sairaalassa Valenciassa.

TV-uutisointi, joka on Espanjassa tyyliltään suomalaisuutisia aggressiivisempaa, nopeammin leikattua ja kuvamateriaaliltaan shokeeraavampaa, on osaltaan luonut paniikkia. Vaikka varsinainen viesti lähetysten seuraajille on hyvin maltillinen, visuaalinen toteutus (muun muassa kirkkaanpunaiset ”seuraamme tilannetta” -raportit) ja asian jatkuva käsittely ilman uutta informaatiota luovat maailmanlopun tuntua. Käsidesit ja hengityssuojaimet loppuivat apteekeista jo viikkoja sitten.

Katukuvassa ahdistus ei kuitenkaan näy: esimerkiksi täällä Torreviejassa ei ole toistaiseksi todettu tautitapauksia, ja ihmiset jatkavat elämäänsä normaalisti. Lähinnä ulkomaalaiset ja turistit näyttävät ottaneen opikseen Välimeren maissa suositellusta poskisuudelmaboikotista.

Tilannetta tietenkin hankaloittaa se, että kevättalvi on Espanjassa isojen tapahtumien aikaa. Karnevaaliaika on juuri päättynyt - Italiassa Venetsian karnevaalien viimeinen päivä peruttiin tautiepidemian puhkeaminen vuoksi, Espanjassa kulkueet ja kyläjuhlat saivat toistaiseksi jatkua normaaliin tapaan. 

Barcelonassa peruttiin helmikuussa koronaviruksen vuoksi kansainväliset Mobile World Congress -matkapuhelinmessut. Tappio on valtava sekä tapahtuman järjestäjille että kaupungille. 

Valenciassa tänään järjestettävään Valencia Basket - ja Armani Milan -joukkueiden väliseen koripallo-otteluun ehdotettiin jopa pääsylippujen myyntikieltoa italialaisille. Valencian maakunnan terveysvirasto kuitenkin päätti, että ottelu järjestetään ilman yleisöä, edes media ei pääse paikalle.


Las Fallas ja kukkakulkue Valenciassa. Valencialaiset pukeutuvat juhlan aikana perinnepukuihin, ja joka vuosi valitaan myös kaupungin oma belleza.








Toistaiseksi Espanjassa koulut ovat auki normaalisti eikä myöskään las Fallas -tapahtumaa ole peruutettu.

Las Fallas on iso tapahtuma Valenciassa: paikalliset valmistautuvat juhliin kuukausien ajan, ja koko kaupunki muuttuu silloin yhdeksi isoksi juhla-alueeksi, jossa jokainen kaupunginosa panee parastaan. Kadut täyttyvät juhlijoista, kukista, koristeista, kulkueista, ilotulituksista ja jättimäisistä patsaista. Kulkueiden ja tapahtumien ketju huipentuu espanjalaisten isänpäivään, jota vietetään San Josén päivänä 19. maaliskuuta. 

Päätapahtumat sijoittuvat aina samoihin päiviin: Maaliskuun 15. ja 16. päivän yönä kaduille pystytetään "kokot", eli taidokkaasti massasta ja puusta valmistetut patsasasetelmat. Jok aisella niistä on nimi ja ironinen viesti yhteiskunnalle, usein ne heijastavat yhteiskunnallisia ongelmia tai pilailevat tunnetuilla hahmoilla ja poliitikoilla. Maaliskuun 17. ja 18. kaupunkia halkovat massiiviset kukkakulkueet (la Ofrenda) kaupungin suojeluspyhimyksen Marían (la Vírgen de los Desamparados) kunniaksi.

Viimeisenä yönä, San Josén päivänä 19. maaliskuuta, patsaat sytyteään tuleen, ja tulen mukana poltetaan kaikki paha. Yhtä lukuunottamatta: yksi kaikista kaupungin patsasasetelmien hahmoista eli El Ninot säästetään tulelta. Kilpailun voittaja löytää paikkansa Fallas -museosta.

Alicantessa fallas-vastike on las Hogueras -fiesta, joka niin ikään huipentuu kokkopatsaiden polttamiseen kesäkuussa juhannuksen aikaan. Nähtäväksi jää, onko koronavirusepidemia silloin jo laantunut vai onko tämä kaikki vasta alkua pidemmälle tautikaudelle. Toivon parasta, sillä Alicanten Hogueras on henkilökohtainen lempijuhlani Espanjassa. 

Vaikka aika ei ole juuri nyt parhain isoille kansanjuhlille, sekä las Fallas että las Hogueras ovat ehdottomasti osallistumisen arvoisia, jos satut seudulle sopivaan aikaan.

Meidän elämämme kuitenkin jatkuu täällä tautitapauksista huolimatta normaaliin tapaan - lähdemme pian rannalle, sillä ei ole mitään, mikä tuulettaisi ajatuksia paremmin kuin aaltojen kohina, ja iltapäivällä ajamme Alicanteen arkisissa asioissa. Miehellä on hammaslääkäri, ja siinä ohessa pikku-E pääsee tapaamaan isovanhempiaan eli abuelaa ja abueloa

Muualle Espanjaan on luvattu voimakasta tuulta ja vähemmän lämpöasteita, mutta Murcian ja Alicanten alueille luvattiin +3 astetta jo ennestään poikkeuksellisen korkeaan lämpötilaan. Hellettä luvassa!

--- 

Päivitys 10. maaliskuuta: Naistenpäivän mielenosoitukset 8.3. marssittiin ympäri Espanjaa keskeytyksettä, mutta jo maanantaina Madridissa suljettiin päiväkodit, koulut ja yliopistot. Tänään myös las Fallas on peruttu koronaviruksen vuoksi.

Blogin kuvat: Linda Lappalainen. Tekijänoikeuslain mukaan kuviani ei saa kopioida tai julkaista ilman lupaani.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kotikaranteeni ja parhaat espanjalaissarjat

Torrevieja, turhaan parjattu pikkuparatiisi

Annattehan te hänelle minun nimeni?