Päivä, jolloin löysin kaupunkini

Kirjoitin 11-vuotiaana päiväkirjaan, että haluan asua joskus vuoden Espanjassa. Sitä en kuitenkaan arvannut, että koittaa päivä, jolloin elämäni on pysyvästi Espanjaan sidottu. Nyt, 38-vuotiaana, olen naimisissa espanjalaisen miehen kanssa, ja pienellä pojallani on kaksoiskansalaisuus. Alicante ja sen lähiseudut ovat espanjalaisen elämäni keskus.

Alicante levittäytyy laajalle Santa Bárbaran linnakkeelta sisämaan suuntaan kuvattuna.

Päivä, jolloin ihastuin Alicanteen, oli 20. joulukuuta vuonna 2008. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä Costa Blancan alue oli jo ennestään tuttu, mutta tiedän päivän tarkalleen, sillä juuri tuona päivänä matkasin viettämään joulua vanhempieni luokse Torreviejaan.

Tapani mukaan olin ostanut viime tingassa halpalennon Barcelonaan ja ottanut yöbussin kohti lopullista määränpäätä. Bussi kiemurteli noin seitsemässä tunnissa Barcelonasta Torreviejaan, ja jokaisella pysäkillä soi hilpeä karnevaalimusiikki, joka herätti epämukavissa asennoissa nukkuvat matkustajat. Aamulla puoli seitsemältä heräsin bussissa kippurasta reppuni päältä ja nostin pääni kuljettajan kuuluttaessa Alicanten aseman: näin kaupungin heräävän auringon ensimmäisten säteiden myötä, mosaiikein kuvioidun esplanadin ja kaduilla rinta rinnan kulkevat töihin suuntaavat bisnesmiehet ja juhlijat, jotka eivät olleet vielä ehtineet kotiinsa.

Päätin siltä istumalta, että jonain päivänä myös minä kuljen noilla kaduilla ja tunnen kaupungin omakseni. Lähes päivälleen kolme vuotta myöhemmin käänsin postini osoitteeseen Calle Jerusalem 14. Kävelymatkaa esplanadilta kotiovelleni oli 400 metriä.

Pari kuukautta Alicanteen muuttoni jälkeen myös paras espanjalaisystäväni käveli ovesta sisään ja muuttui ystävästä poikaystäväksi. Sen jälkeen emme ole olleet erossa.

Me Guadalestissa, Unescon suojelemassa historiallisessa vuoristokylässä, joka sijaitsee noin 55 kilometriä Alicantesta pohjoiseen.

Pysyvä osoitteemme sijaitsee nykyään Suomessa, mutta si quierolla sinetöimme elokuussa 2015 sen, että meillä molemmilla on loppuelämämme olemassa kaksi vaihtoehtoista maailmaa, kaksi todellisuutta, joita erottavat 3004 kilometriä, neljä tuntia lentokoneessa, kieli, kulttuuri, tavat, ystävät ja suku. Nyt sidettä vahvistaa myös syyskuussa syntynyt poikamme.

Olen tällä hetkellä äitiysvapaalla, ja saimme järjestettyä itsemme Torreviejaan puolentoista kuukauden ajaksi nauttimaan elämästämme. Alicante on edelleen suuri rakkauteni - minun kokoiseni kaupunki, jossa on juuri sopivasti kaikkea - mutta Torrevieja astetta lungimpana rantalomailukohteena sopi meille majapaikaksi tällä kertaa paremmin.

Juuri nyt istun terassillamme kattojen yläpuolella, aurinko paahtaa helmikuiselta taivaalta yllättävän kuumana, kissa (joka tottakai lensi mukanamme) kiehnää koneeni kulmaa, pikku-E nukkuu vaunuissaan vieressä, lasissani on jääkylmää Ginger Alea ja keittiöstä kantautuu mieheni äidin eilen tekemän paellan rippeiden tuoksu. Lounasaika, joka on miehelleni pyhä, lähestyy.

---

Tervetuloa lukemaan blogiani! Tarkoituksenani on tehdä henkilökohtaisia lokikirjamerkintöjä puoliksi espanjalaisesta elämästäni, kirjoittaa tavoista ja kulttuurieroista, jakaa matkavinkkejä pienistä ja isoista löydöistä Espanjassa sekä kommentoida kulttuuriuutisia ja ajankohtaisista aiheita.

Blogin kuvat: Linda Lappalainen. Tekijänoikeuslain mukaan kuviani ei saa kopioida tai julkaista ilman lupaani.