Puoliksi espanjalainen elämäni

Tänään, 23. huhtikuuta, on kirjan ja ruusun päivä. Pyhä Yrjö, keskiaikaiset tähkäpäärituaalit, Cervantes, Shakespeare, Alfonso XIII ja eräs barcelonalainen kirjakauppias saivat yhdessä aikaan sen, että Suomessakin juhlistetaan kirjaa ja lahjoitetaan ruusuja 23. huhtikuuta. Kirjan ja ruusun päivällä on vankka espanjalainen perintö, vaikka sitä nykyään vietetään kansainvälisesti kirjan ja tekijänoikeuden päivänä. Kuusi vuotta sitten juhlistimme kirjan ja ruusun päivää asiaankuuluvalla tavalla. Tässä mieheni valssaa ruusu hampaiden välissä kirjasaaliini sylissään silloisilla kotikulmillamme Kampissa. Suomessa tuntemamme kirjan ja ruusun päivä yhdistelee monia kulttuurisia traditioita: Katalonian suojeluspyhimyksen Sant Jordin eli Pyhän Yrjön päivää on juhlittu Espanjassa 1400-luvulta lähtien. Keskiajalta periytyy myös traditio, jonka mukaan miehet lahjoittavat Sant Jordin päivänä ruusun ja tähkäpään naisille. Ruusu symboloi rakkautta ja intohimoa, tähkäpää hedelmällisyyttä...

Tasan kaksi kuukautta sitten me olimme juuri saapuneet Granadaan, ilta viileni ihanasti ja aurinko kultasi Alhambran linnan. Nyt se, että ylipäätään elimme ulkomaailmassa ja matkasimme vapaina kuulostaa hämmentävän kaukaiselta. Rajojen aukeamista ja parannuskeinojen löytämistä odotellessa tässä on matkakertomus tuosta kaupungista, jolla on vanha sielu ja ketterä mieli. Mimosankukat kukkivat kaksi kuukautta sitten maurikortteleistaan tunnetussa Albayzínissa Granadassa.  Tämä ei ollut ensimmäinen matkani Granadaan, olen pysähtänyt siellä mennen tullen aikaisemminkin, ja kerran piipahtanut Alhambran porteillakin, mutta en ole koskaan aikaisemmin ihastunut kaupunkiin. Se voi osittain johtua siitä, että olen aina a) käynyt siellä talvella, b) saapunut modernimman ja rumemman kaupunginosan kautta ja c) juuri ennen pimeää. Päivän epäviehättävän hetki, jolloin valo on kadonnut mutta ei ole vielä pimeää, ei ole eduksi yhdellekään kaupungille. Nyt, kun olen ehtinyt kulkea katuj...

Tämä sunnuntai on saanut nimensä palmunoksista. Vaikka meillä Suomessa virvotaan keväällä kukkivilla pajuilla, palmunlehvät kuuluvat yhä kiinteästi espanjalaisiin pääsiäisperinteisiin. Tänä vuonna kaikki on kuitenkin toisin: Jeesus-patsas ei ratsasta sunnuntaina katuja pitkin kirkkoonsa eikä raahaa perjantaina ristiä. Enkä minä muistanut ostaa suklaamunia! Capirote-päähineet ovat tuttu näky pääsiäisviikon eli Semana Santan aikaan Espanjassa. Etenkin amerikkalaisturisteille valkoinen päähine symboloi kuitenkin jotain ihan muuta. Jos ei olisi käynnissä maailmanlaajuista tautipandemiaa ja olisi ihan normaali palmusunnuntai (myönnän, että nostalgioin mielikuvani suoraan 1980-luvulta), kaduilla vipeltäisi pieniä noitia vitsoineen. Eikä minua ja perhettäni olisi lukittu tänne Uudellemaalle, vaan olisimme syömässä vanhempieni luona. No, tänä vuonna mikään ei ole normaalia, joten vanhempani ovat hyvässä tallessa Uudenmaan rajan toisella puolella, minä en muistanut koko sunnuntaita, j...